Kaartin Unioni
Muutamalla askeleella Tähtitornin puistoon ja kivenheitto Kauppatorille sekä meren rantaan. Unioninkatu 8 sai uuden elämän, kun vuonna 1962 valmistunut toimistokiinteistö saneerattiin korkealuokkaisiksi asunnoiksi. 39 huoneiston yhtiö valmistui vuonna 2015. Kaartin Unioni muodostuu kahdesta rakennuksesta, jotka ovat yhteydessä toisiinsa. Rakennusten alla on lämmin autohalli.
Yhtiön kellarikerroksen allasosasto on uudistettu viihtyisäksi gym&spa -tilaksi. Tiloissa on mm. kaksi saunaosastoa puku- ja vilvoittelutiloineen sekä kuntosali. Saunaosaston yhteydessä olevan uima-altaan taustalla oleva keramiikkataideteos on kunnostettu ja sitä korostettiin nykyaikaisella valaistuksella. Kaartin Unionin materiaalit ja varustelu kertovat laadusta. Yhtiöllä on oma tontti osoitteessa Unioninkatu 8, 00130 Helsinki.
Asunnot on myyty – kiitos luottamuksesta.