AKR Tuotto Ky sekä Erikoissijoitusrahasto Aktia Asunnot+ ovat allekirjoittaneet osakekaupan kerrostalokohteesta Turun ydinkeskustasta.
Auratum Kiinteistöt Oy:n hallinnoima AKR Tuotto Ky sekä Taalerin salkunhoidossa oleva Erikoissijoitusrahasto Aktia Asunnot+ ovat 30.3.2022 allekirjoittaneet osakekaupan 126 asunnon kerrostalokohteesta Turun ydinkeskustasta.
Turun ydinkeskustassa, osoitteessa Yliopistonkatu 34, sijaitsevaan ja aiemmin toimistokäytössä olleeseen kerrostaloon toteutetaan 126 uutta vuokra-asuntoa. Lisäksi kohteen tulevia asukkaita palvelee katutasossa sijaitseva K-Market. Vuokrattavaa pinta-alaa kohteessa on n. 3 200 m2. Kohde valmistuu loppukesästä 2022, jolloin omistusoikeus siirtyy Aktia Asunnot+ -rahastolle.
”AKR Tuotto Ky on omistanut kohteen pitkään ja samalla kehittänyt kohdetta merkittävästi, ensin toimistorakennuksena, ja sitten markkinan muuttuessa hakenut ja saanut kohteen käyttötarkoituksen muutokselle poikkeamispäätöksen vuonna 2017. ” toteaa Samuli Hiekka, Auratum Kiinteistöistä, ja jatkaa ”On ilo saada pitkäjänteinen työ kohteen kiinteistösijoittajana ja -kehittäjänä näin hienoon päätökseen sekä hallinnoimamme rahaston että kaupungin keskustan kehittymisen näkökulmista”.
Erikoissijoitusrahasto Aktia Asunnot+ on kaikille avoin rahasto, joka sijoittaa vuokra-asuntoihin, asuintontteihin ja yhteiskuntakiinteistöihin Suomessa. Rahaston tavoitteena on luoda osuudenomistajilleen pitkäaikaista vakaata tuottoa. Rahaston salkunhoito on ulkoistettu Taalerille, jossa 14 hengen asiantuntijatiimi hoitaa rahastoa. Rahaston nimettyinä salkunhoitajina toimivat Jukka Sjösten ja Salla Kalliola.
Auratum Kiinteistöt Oy:n hallinnoima AKR Tuotto Ky on rahasto, jonka toimikausi on alkanut vuonna 2007 ja jatkuu edelleen. Rahaston pääoma on noin 30 miljoonaa ja sijoituskapasiteetti noin 85 miljoonaa euroa. Pääoma sijoitettiin pääkaupunkiseudulla, Turussa ja muissa kasvukeskuksissa sijaitseviin kiinteistöihin, joiden tiloista on solmittu pitkäaikaiset vuokrasopimukset. Osa sijoituskohteista on myyty ja pääomasta palautettu. Sijoittajina tällä rahastolla on instituutioita sekä yksityishenkilöitä.
Lisätietoja:
Samuli Hiekka, Auratum Kiinteistöt Oy, 040 702 1821, samuli.hiekka@auratum.com
Salla Kalliola, salkunhoitaja, Taaleri Kiinteistöt, 040 733 1391, salla.kalliola@taaleri.com