30.10.2013

Auratum Kiinteistöjen Matti Äijälä palkinnoille Kiinteistöalan Uroteko 2013 -kisassa

Auratum Kiinteistöjen toimitusjohtaja Matti Äijälä sijoittui jaetulle toiselle sijalle Kiinteistöalan Uroteko –kilpailussa. Kiinteistöjen sijoitus-, rahoitus-, kehittämis-, ja palveluliiketoiminnan Vuosiseminaarin neuvottelukunta jakaa Uroteko-palkinnon vuosittain henkilölle, tiimille tai organisaatiolle alaa muuttaneesta tai muuttavasta teosta. Palkinnon tavoitteena on kannustaa uusien ratkaisujen esille tuomista ja korostaa osaamisen sekä vastuullisuuden merkitystä. Vuoden 2013 kilpailuun osallistui 16 kandidaattia, joista neuvottelukunta valitsi 3 ehdotusta finaaliin.

Matti Äijälä ja Auratum Kiinteistöt Oy ovat olleet ensimmäisiä, jotka ovat tuoneet markkinoille listaamattomia kiinteistörahastokonsepteja vuodesta 2003 (Auratum Kiinteistöt Rahasto Avia Ky). Rahastoissa on älykkäästi hyödynnetty suhdanteita ja matalaa korkotasoa, tuottamalla sijoittajille vakaata ja kilpailukykyistä tuottoa maltillisella riskillä. Kiinteistösijoitus- ja kehityskonseptien innovatiivinen kehittäminen kiinteistöliiketoiminnan eri alueilla on onnistunut erinomaisesti Matin johdolla.
Tästä hyvänä esimerkkinä on Lääkäriasema Pulssin kiinteistöjen hankinta yhteistyössä kehitettäväksi AKR Auran omistuksessa sekä sijoittajille tarjottavien juniorlainainstrumenttien hyödyntäminen Auratumin asuntokehitystoiminnan rahoituksessa. Rohkeus tarttua uuteen ja kehitystyön tavoitteellisuus ovat piirteitä, joita uroteot tarvitsevat.

Uroteko 2013 -palkinnon voitti Harmaa talous kuriin -teemalla kilpailuun osallistunut Kiinteistöpalvelut ry. Kiinteistöpalvelut ry:n jäsenet ovat sitoutuneet veronumeron käyttöönottoon, Tilaajavastuu.fi-palveluun liittymiseen, liiton eettisiin ohjeisiin ja vastuullinen yritys -jäsentunnukseen harmaan talouden torjumiseksi.

Uroteko 2013 tulokset:

  1. Kiinteistöpalvelut ry ja sen omaehtoiset jäseniä velvoittavat toimenpiteet harmaantalouden torjumiseksi. (49% äänistä)
  2. Matti Äijälä, toimitusjohtaja, Auratum Kiinteistöt Oy rahastokonseptien kehittäjänä. (29%)
  3. Pirkko Paavola-Häggblom, tekninen johtaja, Poliisihallitus poliisin liikkuvan työympäristöratkaisujen kehittäjänä. (29%)