14.02.2022

DSV Solutions logistiikkakeskuksen vuokralaiseksi

Kansainvälinen logistiikkayritys DSV Solutions Oy Hämeenlinnan Moreenin yritysalueella sijaitsevan Auratum Kiinteistöt Oy:n hallinnoiman kiinteistöpääomarahaston uudeksi vuokralaiseksi. Logistiikkakeskuksen on valmistunut vuonna 2007 ja aikanaan tehty laadukkaasti sekä muuntojoustavuus huomioiden. Kohteesta on nyt purettu aiempi keräilyhyllystö ja seuraavaksi se viimeistellään DSV Solutions Oy:n tulevaa käyttöä palvelevaksi.

-Olemme innoissamme saadessamme tähän hienoon kohteeseen arvostetun käyttäjän asiakkaaksemme. Uskomme, että logistisesti eriomaisella sijainnilla oleva Moreenin alue kehittyy tulevaisuudessakin ja meillä onkin kohteessa vielä runsaasti käyttämätöntä rakennusoikeutta vastaamaan myös tuleviin tilatarpeisiin toteaa Auratum Kiinteistöt Oy:n johtaja Oskari Hartikainen.

Auratum Kiinteistöt on pääkaupunkiseudulla ja Turussa toimiva kiinteistösijoitusyhtiö, joka on osa turkulaista Rausanne-konsernia. Auratum Kiinteistöihin kuuluu korkealaatuisia asuntoja rakennuttava Auratum Asunnot.