12.02.2015

Confidex Oy:n omistusrakenne muuttuu

Aura Capital Oy ja Rausanne Oy myyvät omistuksensa Confidex Oy:ssä. Ostajana kaupassa on yhtiön toimiva johto yhdessä kansainvälisen rahoittajaryhmän kanssa.

Confidex keskittyy lyhyen kantaman tiedonsiirtoon ja on globaalisti johtavien yritysten joukossa kohdemarkkinoillaan. Confidexin päätuotteet perustuvat RFID-teknologiaan, ja niitä käytetään tuotteiden ja niiden tilan seurantaan logistiikassa ja automatisoiduissa tuotantoprosesseissa. Yhtiö on edelläkävijä teollisten etätunnisteiden kehittämisessä ja valmistuksessa. Lisäksi Confidex on markkinajohtaja joukkoliikenteen etämaksulipuissa, joissa yhtiöllä on yli 60 kaupunkia asiakkaina. Yhtiön pääkonttori ja tuotekehitys ovat Tampereella ja tuotantolaitos Guangzhoussa Etelä-Kiinassa.

”Confidexilla on huippuosaamista liittyen RFID-teknologiaan.” toteaa Rausanne Oy:n ja Auratum Oy:n hallituksen puheenjohtaja Rauno Puolimatka. ”Olemme olleet mukana yhtiössä sijoittajana ja rahoittajana vuodesta 2007. Confidexissä tehtiin omistusjärjestelyjä vuonna 2010, jolloin omistuksemme kasvoi. Nyt on hyvä aika irtautua ja antaa toimivan johdon jatkaa yrityksen kehittämistä eteenpäin. ”

Rausannen ja Auratum  –konserniin kuuluvan Aura Capitalin omistus Confidexissa on ollut yhteensä noin 70%.

”Confidex -kauppa  on osa  Auratum -konsernin laajempaa pitkän aikavälin strategiaa. Kauppa oli jo kolmas iso irtautuminen pääomasijoituskohteesta lyhyen ajan sisällä.” toteaa Auratumin toimitusjohtaja Jari Suominen.

”Aura Capital ja Rausanne ovat olleet hyviä omistajia yhtiön varhaisen kasvun aikana. Vuodesta 2008  yhtiön liikevaihto on kasvanut lähes 500%. Confidexilla on tavoite edelleen jatkaa vahvaa kasvua teollisen Internetin markkinoilla ja sen toteuttamiseksi nyt on luonnollinen vaihe uudistua myös omistusrakenteen suhteen.” toteaa Confidexin toimitusjohtaja Timo Lindström.

Lisätietoja

Toimitusjohtaja Jari Suominen, Auratum Oy
jari.suominen@auratum.com
Puhelin +358 50 448 5515

Toimitusjohtaja Timo Lindström, Confidex Oy
Timo.lindstrom@confidex.com
Puhelin +358 40 525 3114

Aura Capital Oy kuuluu osana pääomasijoitustoimintaa ja kiinteistöliiketoimintaa harjoittavaan Auratum-konserniin. Konserniin kuuluu lisäksi Auratum Kiinteistöt Oy sekä Auratum Asunnot Helsingissä ja Turussa. Toiminnan painopiste on kiinteistökehitystoiminta keskittyen mm. laadukkaaseen asuntorakentamiseen ja liikekiinteistöihin. Lisäksi konsernissa hallinnoidaan kiinteistöpääomarahastoja.
www.auratum.com

Rausanne Oy on turkulainen perheyritys, joka harjoittaa pitkäjänteistä sijoitustoimintaa kiinteistö- ja arvopaperimarkkinoilla. Yhtiön toimintaan kuuluu myös liikehuoneistojen omistaminen, vuokraaminen ja hallinnointi pääsääntöisesti Turun seudulla. Rausanne on myös Auratum Oy:n emoyhtiö.
www.rausanne.com

Confidex Oy on kansainvälinen RFID-teknologiaan pohjautuvien etätunniste- ja lipputuotteiden valmistaja. Yhteistyössä alan johtavien järjestelmäasiantuntijoiden kanssa Confidex kehittää älykkääseen etätunnistamiseen pohjautuvia sovelluksia mm. metalli-, auto- ja rakennusteollisuuden tarpeisiin, logistiikkayrityksille sekä joukkoliikennepalveluita tuottaville operaattoreille. Confidexin tuotteita myydään maailmanlaajuisesti yli 60 jälleenmyyjän ja jakelijan toimesta. Confidexilla on toimipisteitä Suomessa, Ranskassa, Sveitsissä, Yhdysvalloissa, Brasiliassa sekä Kiinassa.
www.confidex.com